Tuesday, July 15, 2008
Boheemia katutaidetta Melrosella
Melrose miellyttää mua todella paljon just sen boheemin luonteensa takia, se tuo jotenkin mieleen New Yorkin ja erityisesti Greenwich Villagen. Itse en ole Nykissä vielä käynyt, mutta se on aina ollut se Ameriikan kaupunki, joka on kiehtonut mua eniten. Los Angelesista mulla oli hiukan epämääräisempi kuva. Jotenkin mulla oli käsitys, että tää on liian muovinen ja teennäinen paikka, mutta todellisuudessa Los Angeles on niin monikulttuurinen ja täällä on niin paljon erilaisia paikkoja. Täällä todella kohtaa rikkaus ja köyhyys, ne ovat täällä vieri vieressä. Ei kylläkään valitettavasti sulassa sovussa. Rikollisuus rehottaa, pyssyn pauketta ja sireenien ulvontaa kuuluu jatkuvasti.
Laitoin tohon sivupalkkiin kyselyn, että mikä Ameriikan kaupunkin sinua on eniten kiehtonut tai kiehtoo juuri nyt, joten klikkaa sinne oma kaupunkisi. ;)
Edit.
Tuo mun lause, että pyssyn pauketta ja sireenien ulvontaa kuuluu jatkuvasti, on sen verran aiheuttanut keskustelua, että mä korjaankin sen lauseen, sillain, että se on varmasti totta, ilman mitään liioittelua:
Olen kuullut täällä pyssyn pauketta ja sireenien ulvontaa. Joten jätetään sana jatkuvasti pois. ;)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
I don´t want to live here, but a stay here rather amuses me. It´s a sort of crazy-sensible.
D.H. Lawrence
D.H. Lawrence
Upeaa kuvataidetta! Eikä niitä ole (vielä) pahasti töhrittykään. Toivottavasti saavatkin olla rauhassa.
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteElegia, juu, todella kiehtova paikka tuo Melrose. Se näyttää olevan aika rauhallista aluetta. :)
ReplyDeleteSusa, no kyllä säkin varmasti tiedät, että on huima ero Los Angelesin ja Suomen rikostilastoissa. Olet onnistunut asumaan todella rauhallisessa paikassa,jos et ole kuullut pyssynpauketta Los Angelesissa ja hyvä niin. Mä yritän katselen tätä maata suomalaisen silmin ja haluan kertoa niistä kokemuksista, joita mulla täällä on. Juuri tuo rikollisuus on uskomattoman suuri ongelma täällä. Onhan täällä metallinpaljastimet jopa kouluissa.
Tässä on linkki sivustolle,josta voi tsekata rikoksia Los Angelesin alueella:
http://spotcrime.com/ca/los+angeles/
Mulla ei ole todellakaan mitään tarkoitusta mustamaalata Los Angelesia, mutta ei myöskään mitään tarkoitusta katsella tätä vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Pidän tästä kaupungista, mutta onhan täällä toki myös epäkohtia.
Minusta on hyvä, että kuvaat myös epäkohtia ja tarkastelet kriittisesti ja asiallisesti Losia. Kyllä niitä nähtävyyksiä voi nähdä vaikka sitten googlettamalla ja lukea tilastoja, jos kiinnostaa. Minusta aito havannointi ja kokeminen on kiinnostavampaa.
ReplyDeleteItse sain kerran moitteita, kun jonkun mielestä "halvensin" Suomea ja suomalaisuutta blogissani. Minusta nyt vain on hauska vääntää vitsiä (myös) stereotypioista. Ei se ole sama asia kuin mustamaalata kyseistä maata tai sen kulttuuria. :)
Elegia, no mä kuvaan ihan kaikkea mitä näen, paitsi ehkä just niitä tyypillisimpiä nähtävyyksiä, juuri sellaisina kun ne on aina totuttu näkemään. Niitä kyllä netistä löytyy. Mä koitan tietysti saada kuviin myös hiukan omaa näkemystä ja tyyliä (tai tyylittömyyttä). :D
ReplyDeleteJa onhan toki kaikkialla sekä hyviä että huonoja puolia, ei voi kääntää selkäänsä kummallekkaan.
Täällä mä oon ollut aika huvittunut, kun tuntuu että juuri niihin stereotypioihin törmää täällä ihan oikeasti. Just sellasiin, joita ei aina edes uskonut todeksi. ;)
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteSusa, ei mulla ole mitään Amerikan mustamaalaus missiota ja en mä usko, että kukaan mun blogin perusteella mielipidettään tästä maasta muodostaa.
ReplyDeleteEnnenkaikkea mun on tarkoitus tässä ikuistaa filmille tätä kaupunkia juuri sellaisena kuin se on. Ja mä olen kyllä todella innoissani täällä monesta asiasta, rakastan urbaania maisemaa ja täällä riittä niin valtavasti kiehtovaa kuvattavaa. :))
Kivoja kuvia! Aanestin muuten San Fransiscoa...
ReplyDeleteEt ollenkaan mollaa uutta kotimaatasi. Tietty "neutraalisuus" on hyva juttu; joka maassa on myös negatiivisia juttuja- niin meillakin, ja niista pitaa saada puhua;)
Äh, ei minusta täällä ole Ameriiikan mollausta, vaan dokumentointia, joka näkee asioita muutenkin kuin yksiulotteisesti.
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDelete"Mollaus" oli ehka vaara sananvalinta? Dokumentointia siis;) Meni sanavalinnat sekaisin, ja nappasin sen jostain kommentista.
ReplyDeleteEn nae kommentissani mitaan huvittavaa, mutta jos se sita on niin olkoon;)
Susa; Turkkia nyt haukutaan kokoajan, ja olen tullut sille immuuniksi- ihan tosi...ei jaksa. Sen takia blogissani ei politiikaa ole;), ja hyva niin.
Ja tiedat tosi hyvin, etta uutta kotimaatani kritisoin.
Itkupilli; sori naista, muta vastasin kun minulle vastattiin blogissasi;)
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteOlempa jälleen täällä katselemassa kuvia... kiitos että postaat näitä meille ahkerasti! Nojatuolimatkat ovat mukavia oikeita matkoja odotellessa!
ReplyDeleteEn nyt ihan tajua tuota Usaa haukutaan-juttua. Tokihan se on trendikästä nyt esim. Suomessa mutta silti samaan aikaan sen kulttuuria "janotaan".
ReplyDeleteOlen itse ollut Jenksuissa (itse en koe Ameriiiiiikkaa halventavana ilmaisumuotona: ainakin minulla on tapana väännellä nimiä. Hong Kong on minulle Honkkari ja Japani Japsi jne. ja juu, olen ollut näissä kaikissa paikoissa) kierrellen maata ja nähnyt aika paljon, vaikka en koskaan olekaan siellä asunut.
Kaikissa maissa on epäkohtansa, mutta myös hyvät puolensa. Susa kyllä aliarvioi ihmisiä pahasti kuvitellessaan, että blogilla voi aivopestä omia aivojaan käyttäviä ihmisiä. Ehkä tässä nyt on kyse enemmänkin asenteista - toiset osaavat ottaa rennommin asioita/tekstejä eivätkä tulkitse niitä (tekstejä) kuin piru raamattua.
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteEbrufin
ReplyDeleteKiitos, kiva että tykkäät kuvista, San Fransisco olis kyllä kiva paikka käydä, tosin itse äänestin New Yorkia. Ja täällä voi kyllä vapaasti puhua ihan mitä vain. ;))
Susu,
No mä todellakin yritän lähinnä dokumentoida, ihan kaikkea kokemaani täällä. Ja tietty silloin väkisinkin voi sisältyä ehkä jokunen negatiivisempikin kokemus. :)
Susa,
kum mä kirjoitan Ameriikka, siihen ei sisälly pienintäkään hippusta ivaa, siihen sisälty mulle tyypillistä suomenkielen taitamattomuutta, mä oikeesti luulin, että Amerikka kirjoitetaan suomeksi kahdela ii:llä.
Ja tuolla pyssynpaukkeella tarkoitin Los Angelesia yleensä, en erityisesti Melrosea, se on mielestäni aika rauhallisen tuntuista seutua, mutta mä kyllä aluksi olin aivan huulipyöreenä kun katselin paikallisia uutisia ja kun liikuttiin ulkosalla tai vaikkapa vaan viikonloppusin istuttiin tossa omassa pihassa, mua todella yllätti kuinka paljon täällä niitä oikeita laukauksien ääniä todella kuulee. Olin siitä todella yllättynyt.
Mä en kyllä oikein vieläkään ymmärrä, että millälailla olen mielestäsi täällä Amerikkaa haukkunut, kyllä mä pyrin täällä lähinnä välittämään vaan omia havaintoja ja ehkä lähinnä sellasia asioita, jotka mua on täällä eniten ihmetyttänyt. Mutta aina voi oikaista jos tulee väärää tietoa. ja aivan varmasti jos asuisin nyt jossain muualla, katselisin uutta ympäristöä ja tekisin siitä havaintoja, ei mulla mitenkään ole mitään henkilökohtaista USA:ta vastaan, satun nyt vain tällä hetkellä asumaan täällä. ;)
Millam, no nyt mulla on sellainen kuvausinto päällä, että kuvia tulee aika tiiviiseen tahtiin tänne, tää on niin mielettömän kuvauksellinen kaupunki, että aivan ahmin sitä kameran linssin läpi. ;D
Elegia, mä itse kutsun tätä Jenkeiksi tai Jenkkiläksi. Ja muutenkaan kielenkäyttöni ei ole siitä oikeaoppisimmasta päästä. Ja totta on, että sellaista Amerikan ihannointia esiintyy Suomessa, jotkut kuvittelee, että tää on jotenkin aivan ihmeellinen ja ylivoimaisesti parempi maa, mutta sehän nyt ei toki pidä paikkaansa. Mutta pahinta on jos täällä Jenkeissä ihmiset sulkee silmänsä ongelmilta, silloin ei yhteiskunta kehity, joten ehkä siinä on todella omat hyvät puolensa, että Suomessa ihmiset aina valittaa ja poraa kaikesta. ;D
Ja kiitos kaikille ahkerasta kommentoinnista, se on aina kiva että syntyy keskustelua! :))
Mielenkiintoista! Onhan siellä LA:ssa asukkaita melkein neljä miljoonaa, joten takuulla kuuluu hälytysajoneuvojen ääniä, pyssynpaukkeen äänet saattavat olla enemmänkin bloginpitäjän mielikuvituksessa (ainakin 80%):).
ReplyDeletePaljon vaikuttaa myös se millaisella alueella asuu, senhän me tiedämme. Itse USAssa kymmenen vuotta asuneena en ole kertaakaan kuullut pyssyn pauketta, hälytysajoneuvojen ääniä kyllä. Se on merkki siitä, että niitä hälytysajoneuvoja on runsaasti ja ne lähtevät liikkeelle pienimmästäkin ilmoituksesta. Lohdullista tietää. Suomessa on uutisissa ollut, että ambulanssia joutuu odottamaan niin kauan, että ehtii avun tarvitsija kuolla tai muuten kauan odottamaan apua. Suomen lomalla kuulin hälytysajoneuvojen ääniä moooonta kertaa vuorokaudessa kun asuin keskuspaloaseman lähellä.
Suomessa ärsytyksen aiheena on häiriökäyttäytyminen julkisilla paikoilla. Tappeluita, hirveästi juopuneita, miehiä ja naisia. Puistonpenkit on kansoitettu, kerjäläisiä paljon. Roskaamista ja särettyjä pulloja. Paljon perheväkivaltaa, paljon tappoja, katoamisia, itsemurhia. Paljon henkistä pahoinvointia joka näkyy.
Elääköhän bloginpitäjä sitä kulttuurishokin vaihetta jossa uusi kotimaa on ainaisen vertailun kohteena entiseen kotimaahan. Tämä on normaalia, joskin siitä vaiheesta siirtyminen oman elämän rakentamiseen uudessa kotimaassa voi olla työlästä, jos valitusvaihe jää päälle. Voi olla että ei pysty näkemään mitään hyvää, vaan kaikki on huonosti. Ei tiedä valoisaa tulevaisuutta, kannattaa harkita muuttoa takaisin Suomeen. Kaikki eivät sopeudu, se on hyväksyttävä.
Hei Anonymous, jos katsoisit hiukan tarkemmin tätä blogia, niin huomaisit, että olen todella innoissani mahdollisuudesta tutustua tähän maahan ja erityisesti Los Angelesiin.
ReplyDeleteTämä postauskin alkois sanoilla: Melrose miellyttää mua todella paljon...
Mulla ei ole ollut mitään vaikeuksia sopeutua tänne, päinvastoin, mä nautin joka hetkessä asuessani täällä, mutta tietysti jokaisessa paikassa näkee niitä molempia puolia, aivan samoin varmaan kuvaisin ja kertoilisin, vaikka asuisin missä päin maailmaa. Kertoisin omista havainnoistani ja hämmästyksen aiheista.
Mulla on tää blogi ja useat muutkin blogit täynnä kuvia, joita ahmin täältä. Kamera ikuistaa paikat sellaisina kuin ne on ja mua on aina kiehtonut sellainen hiukan rapistunut eleganssi, jota täällä on niin paljon, Suomen sliipattu katukuva ja tiukat rakennus- ja julkisivumääräykset ei salli tälläistä rakentamisen vapautta jota täällä on, tietty myös Kalifornian ilmasto sallii paljon rennomman meiningin monissa asioissa.
Joten, en mä kyllä ihan allekirjoittais noita väitteitä, että haukun Amerikkaa ja esittelen vain huonoja puolia. :)
PS. Mä just tänään tein postauksen tuonne Bohemian Itkupilli blogille, aiheena 6 asiaa, joista pidän tänään, ja nekin kaikki liittyi Amerikkaan tai Los Angelesiin. ;)
ReplyDeleteMust on huvittavaa kun taas tässäkin blogissa totesin, että monet USAssa asuvat suomalaiset "vetävät heti herneet nenään" jos joku vähänkään intoutuu kuvaamaan tätä maata erilaisesta kuvakulmasta tai vähänkään kritisoimaan. Valitetaan sitten katkerana, kuinka Amerikkaa aina mollataan, asioita vääristellään ja kuinka itseasiassa Suomikin on ihan surkea maa. Olis kyllä hyvä vähän tarkastella välillä myös omaa asennetta asioihin...
ReplyDeleteTää on tosi piristävä blogi!! eikä mun mielestäni ollenkaan harhaanjohtava. Juu, ja olen myös pitkään maassa asunut ja nähnyt kaikenlaista. Jatka vaan itkupilli LOSin kuvaamista juuri sellaisena kuin ITSE sen koet!
Anonymous, no mua on jotenkin yllättänyt nuo joidenkin suomalaisten niin mustavalkoinen suhtautuminen, kuuleehan täällä hyvänen aika aitojen amerikkalaistenkin kritisoivan tätä maata.
ReplyDeleteMutta ei mua ne kommentit henkilökohtaisesti rassaa. Ja mä aion jatkaa samalla linjalla.
En ole mitenkään poliittinen ehkä uskonnollinen, mutta kun täällä nyt on sattumalta alkamassa aika jänskät pressanvaalit, niin ei sitä oikein voi mainitsemattakaan jättää. Kyllähän aiheeseen jo tuolla katukuvassakin törmää. ;)
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteNo huh huh!
ReplyDeletePitääkö tähän nyt!
Ensiksi: Itkis, jatka samaan malliin! Kuvasi kertovat nykypäivän elämästä tuossa unelmien täyttymysten ja särkyneiden toiveiden kaupungissa. Ne ovat kauniita ja todellisia, osa kulttuuria, myös Underground-kulttuurilla on merkittävä osuus amerikkalaisessa sulatusuunnissa. Erityisesti suurkaupungissa, kuten Los Angeles.
Lähes kuusi vuotta siinä maassa asuneena pidän kuviasi ja kertomuksiasi virkistävinä tuulahduksina, jotka usein laukaisevat muistoja noista nuoruuden vuosista. Koskaan ei ole tullut mieleeni että nyt heittää yli.
Täytyy kyllä sanoa, että jos on enemmän kuin vuoden asunut USA:ssa ja ei ole kuullut (tai nähnyt) ampuma-aseen laukauksia, niin johan on elänyt aikasen suojattua elämää. Meillä Denverissä ei edes voinut välttyä tuolta, vaikka se on Losiin verrattuna varsin kesy kaupunki. Ja edelleen en malta olla sen verran huomauttamatta kanssa kommentoijalle, että aikaisempia (muissa postauksissa) kommentteja lukiessa, on tullu vääjäämättä mieleen poliittisen kannan eroavaisuus.
Me kaikki siinä maassa asuneet olemme kokeneet sen omalla tavallamme. Ei voi verrata. Se on suuri ja laaja maa, jonne mahtuu monenlaista. Ja se onkin sen maan rikkaus.
Päivääkään Ameriiiiiikasssa viettämästäni ajasta en vaihtaisi pois, mutta kertaakaan en ole katunut kotiin paluutani!
ps. pahoittelen kirjoitus- ja kielioppivirheitäni, mutta en ole vielä oppinut kirjoittamaan suomea siellä vietettyjen ummikkoameriiiiikkkkka vuosien jälkeen!
Ai niin. Äänestin San Fransiscoa, sillä se kuuluu pyhään kolmioon lempikaupungeistani maailmalla:
ReplyDeleteAmsterdam - San Fransisco - Sydney.
Susa, mä luin just sun ihanan postauksen blogillas, Roman Schatz on loistava kirjoittaja ja häneltä voi oppia ainakin yhden asian, asioita ei kannata ottaa niin vakavasti ja tiukkapipoisesti.
ReplyDeleteMä olen kans koittanut tavoitella näissä teksteissäni jonkinlaista rentoa asennetta, mutta en ole niin taitava kirjoittaja. Mutta ehkä ymmärrät, että omia huomioita voi tehdä uudesta maasta, rakastaen ja silti ihmetellen, kuten Roman. ;)
Lepis,
Selvästi tässä näyttää olevan jonkinlainen poliittinen jakauma, mä en paljon politiikasta välitä, mutta Amerikassa tässä on näköjään vieläkin syvempi kahtia jako kuin kuvittelin.
Täällä meidän nurkilla ei ole viisasta mennä ulos yksin pimeällä, vaikka aika rauhallista seutua tämäkin on, ja kyllä, todella sitä pyssyn pauketta täällä kuulee! En ole siis ainoa suomalainen,joka sitä on kuullut! Mä en aluksi todellakaan tahtonut uskoa, että ihan oikeilla pyssyilläkö ne täällä paukuttelee. ;D
Erityisesti ilahdun kaikista kielihäiriöisistä kommenteista, mä itse olen aivan kehno oikeinkirjoituksessa, joten hiukan helpottaa kynnystä kirjoittaa, jos joku muukin tekee vihreitä!
Amsterdam kuuluu mun suosikki kaupunkien joukkoon myös!
ai niin vielä Lepis, sä kirjoitit niin kivasti mun kuvista. :D
ReplyDeletePopulaari- ja undergroundkulttuuri on täällä syntynyt ja hienosti kukoistaa edelleenkin, se on mielestäni, ehkä se kiehtovin anti jota mä täällä ahmin ja ihailen.
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteSusa, olkaa sitten miehenne kanssa iloisia, ei se mitään mukavaa kuultavaa ole. Olette osannut valita asuinpaikkanne hyvin.
ReplyDeleteRobin työkaverin tytär sai luodin kylkeensä pari viikkoa sitten tankatessaan autoa, tossa aika lähellä, hän oli täysin sivullinen, kyse oli jengien välisestä kahakasta. Toki olet kuullut jengisodista täällä Los Angelesissa. Ei tartte kuin katsella paikallisia uutisia tai ostaa paikallislehti, minä en aluksi ollut uskoa noita juttuja todeksi.
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteSusa, se onkin epämiellyttävin ääni jonka tiedän, en minäkään sitä erityisemmin rakasta kuunnella.
ReplyDeletePitäisikö asiat esittää vain niin kuin sinä, Susa, asiat USAssa näet? Onko tämä sitä kuuluisaa vapautta, josta USAssa puhutaan? Jos joku kuulee pyssyn pauketta päivittäin, miksi siitä ei saisi blogissa mainita?
ReplyDeleteMä oon asunut elämästäni USAssa kuusi vuotta enkä koskaan ole kuullut pyssyn pauketta koska olen asunut maalla... Mut ei mua pyssynpaukkeesta kirjoittelu häiritse. Koska se on ihan varmasti jonkun arkipäivää Jenkeissä. Onneksi mulle elämä ei ole mustavalkoista vaan siinä on monia eri sävyjä... Voi samalla rakastaa ja ihmetellä, upeasti sanottu itkupilli :)
Rakastan ja samalla ihmettelen tuotä valtavaa, diverse maata, joka on myös ollut minun kotimaa, lasteni ja mieheni synnyinmaa.
Hienoja kuvia kertakaikkiaan tässä blogissa!
Kiitos Anonymous, mä olen itse niin innoissani täällä kaikesta ja nyt on niin valtava kuvausinto päällä, että on kiva kuulla, että kuviani jaksetaan vielä katsella, sehän on paljon hauskempaa myös mulle, että voi katsella niitä toisten kanssa. Ja musta on kyllä oikeastaan ihan kiva, että tänne syntyy mielenkiintoista keskustelua, mä rakastan lukea kommentteja, ihan kaikenlaisia ja samalla opin paljon muuta ja mukava kuulla muidenkin kokemuksia. :))
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteEn mitenkään "piileskele" anonyymina, enpa ole vaan rekisteröinyt itseäni vielä näille sivuille. Elikkä olenpa nyt kuitenkin tällä kertaa vaan anonyymi, joku päivä ehkä jollain nimelläkin. Onneksi näilläkin sivuilla on vapaus valita! Olen pahoillani Susa, jos et tämän valintani takia voi mielipidettäni arvostaa...
ReplyDeleteTäällä on tosiaankin mielenkiintoista keskustelua eli tää ei ole tylsä blogi :)
tv. edellinen anonyymi kirjoittaja
No mun blogeilla on vain yksi ehdoton sääntö:
ReplyDeleteMitään sääntöjä ei kumarrella!
Joten täällä saa kirjoittaa nimettömät ja nimelliset, ainoastaa spammit poistan, jos niitä tulee. Kaikille vastaan. Ja olen todella iloinen kaikista kommenteista. Asiallista tai asian vierestä, ihan mistä vaan.
Poliitiikasta, uskonnosta ja kaikesta muusta yhtä herkästä, saa aivan vapaasti lausua mielipiteensä.
KIITOS TEILLE KAIKILLE KOMMENTOIJILLE! TEIDÄN ANSIOSTA TÄMÄ BLOGI ON PALJON MIELENKIITOISEMPI, AINAKIN MULLE!
JATKAKAA VALITSEMALLANNE LINJALLA! :D
Huh, saitpahan aika kovan väännön aikaiseksi yhdellä ainoalla viattomalla kommentilla;D Saisinkohan mäkin näin paljon faneja ja julkisuutta, jos kertoisin heränneeni keskellä yötä ammuskelun ääniin ihan Suomessa, esimerkiksi Pohjois-Haagassa ja Hakunilassa. Pojat vähän joutu rauhottelemaan, kun pärinäpojat riehaantuivat, jälkimmäinen jäi epäselväksi. Molemmissa asunut ja jälkimmäisessä asumisesta jopa pitänyt todella paljon. Peace and out:D
ReplyDeleteSystem Operator, kuule en usko, että siitä mitään haloota syntyisi, tässä komenttien vilkkaudessa on kyse siitä, että joiden mielestä haukun Amerikkaa...en tiedä, ehkä mä oon vaan sitten sattunut olemaan aina "oikeassa" paikassa "oikeaan" aikaan, kun olen onnistunut Los Angelesissa pyssyn pauketta kuulemaan. ;D
ReplyDelete