Monday, November 24, 2008

Silmäys yli utuisen kaupungin

Nämä kuvat on otettu parkkitalon ylimmästä eli 9. kerroksesta. Yleensä mun kaikki Downtown kuvat on otettu katutasosta, josta on tosi vaikea saada kokonaiskuvia pilvenpiirtäjistä. Mutta tuolta katolta aukesi aika kivat näköalat.

Tämä kuva on vanhankaupungin puolelle, mutta valitettavasti ilma on niin utuinen saasteista, että näyttäisi aivain kuin taivas olisi pilvessä, vaikka kuvaushetkellä oli ihan kirkas auringonpaiste.

Tässä ollaan historiallisen ja uuden keskustan rajamaastossa.

Ja pikku hiljaa siirrytään kohti uljasta bisnes centeriä.

Zeppelinikin osui juuri sopivasti kuvaan.

Rob pelotteli mua istumalla tuossa kaiteella. Tosin siitä ei ollut pudotus ihan suoraan alaspäin, vaan siellä oli takana vielä yksi uloke, mutta mua hirvitti ihan kamalasti. Itse en halunnut mennä ihan kaiteiden viereen.

Sunday, November 23, 2008

Turistin harha askeleita

Eilen oltiin taas pitkästä aikaa Downtown LA:ssä. Me yleensä jätetään auto parkkiin johonkin Main Streetin tuntumaan, josta sitten voi lähteä käppäilemään joko kohti uljasta business centeriä tai sitten kohti historiallista LA:ta. Ja tuttuun tapaan taaskin houkutteli mieluummin kaupungin vanha osa. Näkymät ja tunnelmat voivat vaihtua aika yllättäen. Alla olevat kuvat ovat kuitenkin hyvin tyypillisiä näkymiä vanhassa kaupungissa. Tälläisiä alueita ei tarvitse hakemalla hakea, vaan niihin törmää hyvin helposti.






Los Angelesissa voi turistit törmätä siis yllättäen rikkauden ja kimalluksen lomassa todelliseen kurjuuteen. Tätä puolta ei voi olla näyttämättä, jos oikeasti haluaa välittää rehellistä kuvaa tämän kaupungin kasvoista.

Nämä kuvat ovat kyllä aika lievästä päästä, ihan pahimpia paikkoja ei edes parane mennä kuvaamaan. Yritettiin pysytellä kuitenkin aika turvallisilla alueilla.

Ja tätä vanhaa kaupunkia rempataa tällä hetkellä kovasti. Kaupunki onkin jo siistiytynyt tosi paljon pahimmista päivistä. Tämäkin kaupunginosa halutaan muuttaa fiksuiksi asuinalueeksi ja köyhät ja kurjat halutaan häätä näkyviltä johonkiin hiukan syrjemmälle.

Seuraavaksi postaan vastapainoksi kuitenkin taas komeita kuvia bisnes centeristä. ;)

Thursday, November 20, 2008

Välimerelliset terveiset Kaliforniasta

Nyt kun siellä Suomessa tarvotaan räntäsateessa, niin taitaa olla oikea hetki kertoa hiukan Los Angelesin ilmastosta. Kaliforniassahan on välimerenilmasto, siis sää oloiltaan tämä muistuttaa hyvin paljon välimerenmaita. Samanlainen ilmasto on muuten kyllä myös Australian- ja Etelä-Afrikan länsirannikolla ja Chilen keskiosassa.

Los Angeles sijaitsee eteläisessä Kaliforniassa, joten täällä ei oikeastaan talvesta voida puhua, vaikka siitä kyllä puhutaankin. Mutta suomalaisen näkökulmasta se kyllä lähinnä muistuttaa Suomen kesää.

Mulla ei ollut oikein kovinkaan tarkkaa kuvaa Los Angelesista ennen tänne tuloani. Olihan kaupunki toki vilahtanut muutamissa elokuvissa ja telkkarisarjoissa. Mutta sitä, että täällä on aina näin lämmin, en ollut oikeastaan koskaan edes ajatellut. Joskus kyllä ihmettelin esim. Kauniissa ja rohkeissa sitä, että ne aina tuntu pukeutuvan kesämekkoihin. No enää en ihmettele.

En myöskään tiennyt, että täällä on niin vaihteleva maasto, vuoret ja kukkulat reunustavat kaupunkia ja kukkuloita on myös kaupungin sisällä. Osa on ihan luonnon tilassa, mutta useilla on myös taloja upeine maisemineen.

Palmupuita kasvaa kaikkialla. Mulle ne olivat aluksi hyvin eksoottinen näky.

Mutta nyt niihinkin alkaa tottua. Tämä kuva on tästä meidän kadulta.

Puutarhoissa kukkii ympäri vuoden. Kasvillisuus on rehevää, tosin nyt kyllä tarvittais sateita. Niin kuivaa on kaikkialla, joten puutarhat ei oikein selviä ilman keinokastelua.

Välimeren maat tulee mieleen myös monista rakennuksista.

Ja sittenhän täällä on toi biitsi. Siellä voi nauttia auringosta ja Tyynen valtameren aalloista myös ympäri vuoden.

Tänään näyttää olevan mittarissa 26 C (oops. olikin 29 C), joka tuntuu mukavan viileältä, ei tarvitse turvautua ilmastointiin. Öisin täällä on tähän aikaan vuodesta aika viileää. Me ollaan kaivettu jo peitto kaapista. Pian pitää varmaan hakea myös lämpöpatteri autotallista. Sitä tarvitaan joskus yöllä. Lämpötila ei kyllä putoa yleensä alle 10 C, mutta se tuntuu täällä kyllä jo melkein pakkaselta. Villasukkia kaipailin viime talvena täällä sisätiloissa.

Minä olen itse kierrellyt kaiholla katselemassa ensilumi-postauksia. Täytyy sanoa, että vaikka kuvittelin, etten koskaan tulisi ikävöimään pimeyttä ja räntää, niin kyllä vaan niitä kaipailen. Olen täällä ikikesässä oppinut arvostamaan 4 vuodenaikaa ihan erilailla kuin ennen.

Edit. No jotenkin tämä postaus taas liippas niin läheltä Lepiksen tämän päivän tehtävää: Tänään saapui lopullinen ‘marraskuu’, lunta ja kaikkea römppää. Kesäikävä tuli, ja kova. Mitä sinä kaipaat kesästä eniten?
Vaikka anoin jo lupaa jättää tämä tehtävä väliin, niin taidankin nyt kuitenkin kuitata sen, taas hiukan annettua aihetta mukaellen, tällä postauksella. ;)

Sunday, November 16, 2008

Auringon lasku Sunset Bulevardilla










Meillä oli viikonloppuna suunnitelmia mennä hiukan pidemmällekin kuvausreissulle, mutta sekä perjantaina että launtaina meidän lähtö viivästy niin paljon, ettei oikein kerittykkään lähtemään mihinkään kauemmaksi, koska aurinko alkaa laskea jo 5 pm aikoihin. Mutta pikku ajalulla käytiin molempina iltoina.

Eilen illalla satuttiin olemaan ihan sattumalta juuri Sunset Bulevardilla kun huomattiin auringon olevan juuri laskeutumassa. Auringonlasku ei tosin ollut ihan tavallinen, vaan aurinko oli aivan kirkkaan punainen. Mä en kerinnyt oikein säätämään mitään, ryntäilin vain kadunpoikki edestakaisin etsien hätäpäissä hyvää kuvakulmaa. Aurinko laskee niin nopeasti, että aikaa ei jää pahemmin miettimiselle.

Taivas oli maastopalojen aiheuttaman paksun savun peitossa, siksi auringon väri oli niin uskomattoman syvän punainen ja savu myöskin suodatti valoa niin hyvin, että pystyin kuvaamaan suoraan aurinkoa kohden. Saman ilmiön näin viime syksynäkin maastopalojen aikaan, yritin silloin kuvata omassa puutarhassa, mutta silloin en saanut oikein kunnon kuvia.

Saturday, November 15, 2008

Maastopalot uhkaava pimentää Los Angelesin

Maastopalot ovat leimahtaneet jälleen, kun helteet ovat palanneet Kaliforniaan. Välillä oli jo hieman viileämpi kausi ja pari kertaa satelikin, mutta nyt kärvistellään jälleeen yli 30 C helteissä.

Eilen yöllä Rob huomasi pohjoisessa taivaalla outoa loimotusta, aamulla taivas olikin jo sakean savun peitossa. Tällä kertaa palot on siis tosi lähellä. Mä en saanut otettua oikein kunnon kuvaa tästä meidän pihasta, koska puut ovat pahasti edessä, mutta kirjasto reissulla nappasin tämän kuvan, josta näkyy hyvin kuinka sakea savu paloista nousee.

Tulen leviämistä edistää voimakas tuuli. Roihuja sammuttaa yli tuhat palomiestä. Tuli uhkaa myös Monteciton kaupunkia, joka tunnetaan erittäin rikkaiden lomapaikkana.

Yli 200 luksustaloa on palanut poroksi, 10 000 ihmistä on evakuoitu kodeistaan ja sähkökatkot uhkaa pimentää Los Angelesin, jos palot iskevät voimalinjoihin. Los Angelesin pormestari Antonio Villaraigosa onkin kehottanut säästämään sähköjä, jotta katkoksilta vältyttäisiin.

Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger on julistanut alueelle poikkeustilan.
I don´t want to live here, but a stay here rather amuses me. It´s a sort of crazy-sensible.

D.H. Lawrence