Paluu sivistykseen

Tuolla kansallispuistossa oli ihania kapeita teitä, jotka mutkitteli tietysti maaston mukaan. Oli virkistävää vaihtelua ajaa välillä muutakuin viivasuoraa tietä pitkin, takas kotiin me kuitenkin päädyttiin valitsemaan moottoritie, hiukan jo väsytti oleskelu raikkaassa vuoristoilmassa.

Minä en koskaan opi noita maileja, menee nuppi välillä sekasin täällä, kun kaikki mitat ja yksiköt ovat erilaisia kuin mihin on tottunut, ja koska vielä mielessäni välillä mun on pitänyt muuntaa eurot markoiksi, että ymmärtäisin millaisista summista on kyse, niin tuskin enään totun näihin uusiin mittayksiköihin täällä. Kyllä mun pitää ne koko ajan muutaa metrijärjestelmään mielessäni, että olis edes jotain hajua kuinka paljon jokin "oikeasti" on.

Pian kansallispuiston autio maisemien jälkeen alkoikin olla jo asutusta. Vanhoja hauskoja rakennuksia ja muutenkin sellaista tuttua amerikkalaista maisemaa vilahteli. Tosin aavikolle oli noussut myös tosi laajoja uudisrakennus alueita, ne oli ainakin vielä aika tylsän näköisiä, rakennukset olivat niin samantyylisiä, enimmäkseen sellaista hiukan uusvanhaa tyyliä. Sellaista villiä ja vapaata vaihtelevuutta, kuten vanhemmilla alueilla siellä ei valitettavasti näkynyt. Mutta tää kaupunki kasvaa niin tohinalla, että asutus vyöryy yhä laajemmalle alueelle.

Moottoritiet ovat kyllä aivan hervottoman leveitä. Mietittiin, että kuinkahan monia neliökilometreja tai siis maileja on Los Angelesin alueella niiden alla. Vuoristo maisema jatkuu ihan kaupunkiin asti. Kukkuloita on vielä kaupungin sisälläkin aika lailla, joten mitään tasamaastoa Los Angelesin alue ei ole.

Kaupunkia lähestyttäessä näkee saastepilven kaupungin yllä, se on järkyttävän synkkä ja harmaa.